J niin kuin Jumitus
Kassun tämän päivän teemana oli lt:n pysäytykset, estehyppy noutaen, ruutu, kaukot ja liikkeestä istuminen.
Pysäytyksissä seisominen onnistuu hyvin, mutta maahanmenossa Kassu jumittaa pahasti. Se jää kyynäret ilmaan jumiin. Treenasin pelkkiä maahanmenoja aivan erillisenä asiana ja edelleen jumitus oli kova. Se jää odottamaan ja kyttäämään minua palkan toivossa. Takapalkka ei juurikaan tilannetta helpottanut, jumitus oli tämän päivän Juttu. Vasta toisella käskyllä otus meni maahan, mutta mutta...
Lopulta sain muutaman onnistuneen suorituksen ja liike lopetettiin siihen.
Estehypyssä ei ollut ongelmaa. Kassu tuo ja pitää metallikapulan hyvin.
Ruudun ongelmat jatkuvat. Ensimmäisellä kerralla koira juoksi parin metrin päähän ruudusta ja jäi siihen pönöttämään, odottaen lisää käskyjä. Enää en edes viitsi korjata koiran virhetä toisella käskyllä, kun näyttää siltä, että se on oppinut odottamaan ohjaajalta lisää neuvoja, miten pitää toimia. Eli koira vain vähinäänin ja elein takaisin minun luokseni ja uusi yritys. Toisella kerralla Kassu meni ruutuun todella hyvin!
Oma-aloitteisuus ja liikkeiden tarjoaminen puuttuu Kassulta täysin. :(
Kaukot sujuvat edelleen hyvin kolmella vaihdolla. Tietenkään Kassun kaukot eivät ikinä olisi "oikeissa kisoissa" kympin tasoiset, koska aina vähintään toinen takajalka siirtyy. Mutta minun ja Kassun tavoitteisiini nähden ovat ihan kelpo kaukot. :) Kassun Kaarinassa asuva velipoika saa hoitaa tuollaiset pilkuntarkat jutut meidänkin puolestamme! ;)
Liikkeestä istuminen oli myös tänään epävarmaa. Aluksi koira meni seisomaan, sitten maahan ja lopulta istumaan. Siinä liikkeessä tuntuu olevan myös työtä.
Odinin kanssa treenasin ruutua, joka onnistui hyvin. Pentu tarjoaa liikettä mielellään.
Vauhdikas luoksetulo apuohjaajan kiinni pitämänä sujui myös hyvin. Kovaa tulee!
Maahan-istu-maahan -kaukot sujuivat myös hyvin ja nopeasti.
Merkille pentu menee kovaa, mutta jostain syystä on innostunut joka kerta merkille mennessä kaatamaan merkin kuonollansa. Olisikohan targetti harjoituksilla jotain tekimistä tämän kanssa. En tiedä...
maanantai 27. toukokuuta 2013
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Aamutreeniä ja uimista
Aamulla pakkasin koirat aikaisin autoon ja lähdimme tokoilemaan. Odin-onnekas sai aloittaa ja kun pentu näki merkin, niin alkoi heti tarjoamaan merkkiä tennispallon toivossa. Tottakai oma-aloitteisuutta vahvistetaan!
Odinin ruutu ei ollut tänään niin hieno, kuin yleensä, mutta selviytyi siitä silti ihan hyvin.
Taas treenasimme noutoa, pelkkää intoa ja vauhtia vahvistaen. Ensimmäisellä kerralla Odin lähti kovaa metallikapulalle, mutta se oli selvästi vähän "ällö", verrattuna sorvattuun noutokapulaan. Vahvistin naksulla ja lopulta pennun ällötys meni ohi ja toi vauhdikkaasti metallikapulan luokseni, odottaen vaihtoa palloon.
Sivulletuloja treenattiin myös ja ne sujuvat aina vain paremmin. Seuraamista mentiin imuttamalla ja ruokaa tuli kädestä vain, kun asento oli korrekti ja suora. Pennulla on mielenkiintoinen tapa työntää takapäätä poikittain pois ohjaajasta, tälläistä asentoa en halua vahingossakaan vahvistaa. Tämä helpottaa varmasti, kun ohjaaja saa mahansa pienemmäksi, jotta koira saa paremmin haluamansa kontaktin...
Odin nautti tänään aamupalansa treenin jälkeen ulkona ja se oli pennusta selvästi superhauskaa!
Kassu osasi tänään ruudun! WOW! Tein ruudun kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla koira meni sinne, minne pitikin ja hyvin määrätietoisesti.
Liikkeestä istuminen ei sujunut ihan niin hyvin, kun koira jäi pari kertaan seisomaan. Naksulla vahvistin istumisia ja kun lopulta taas teimme sen koko liikkeenä, se sujui hyvin. Kassulla on nyt selvästi epävarmuutta eri asennoissa.
Tein ihan erillisenä liikkeenä luoksetulon pysäytyksiä ja "seiso"-käskyllä koira meni maahan. Se teki saman asian toistamiseen. Sitten vahvisteltiin siis seisomisia... Lopulta sain tehtyä muutaman onnistuneen pysäytyksen seisomisena ja otin maahan-käskyn mukaan. Kassu kiersi käskystä puun ja otin siitä suoraan "seiso-maahan-seiso" yhdistelmän ja poika toimi. :) Eli nyt vahvistellaan paljon oikeita asentoja.
Tunnarit olivat erilaiset, kuin yleensä, sillä perheemme poika (9v.) toimi apuohjaajana. Apuohjaaja laittoi itse viisi tunnarikapulaa kellotaulun muotoiseksi ja jottei hajumme vahingossakaan sekoittunut, vein itse "oman". Kassu otti ensimmäisellä kerralla "oman" suuhunsa, mutta jostain syystä vaihtoi sen väärään. Toisella kerralla se toi oman ja teki selvästi enemmän töitä nenällään, kuin yleensä tekee.
Tunnariin tarvitaan vielä paljon varmuutta lisää ja vieraita apuohjaajia, vierailla kapuloilla.
Treenin jälkeen ajoimme suoraan merelle uittamaan koiria ja nuo kyllä uivat! Kassu ja Odin rakastavat uimista ja apuohjaajan paras hetki oli, kun sai heitellä Kassulle keppiä mereen. Kaikki olivat siis tyytyväisiä! :)

maanantai 20. toukokuuta 2013
Motivaatio kohdillaan!
Tänään treenasin Kassun ja Odinin kanssa tokoa ja nyt voi sanoa, että ohjaajalla on todellakin motivaatiota tokoon! Ja miksi ei olisi, kun on näin ihanat ja reippaat karvakorvat kaverina. :)
Kassun kanssa treenasin hyppynoudon metallikapulalla. Vinoa perusasentoa lukuunottamatta liikkeessä ei ole ongelmia.
Ohjattunouto sujui loistavasti, mutta on niitä suuntia treenattukkin. Lähetysmatka merkille oli lyhyempi, kuin kokeissa on, koska ajattelin helpottaa liikettä. Seuraavaksi mennään ihan normaaleilla etäisyyksillä.
Ruutu... No, samanlainen liike se on kuin ennenkin. ;) Kassu pyrkii jatkuvasti ruudun oikeaan sivuun, nauhojen vierelle. Sain lopulta pari onnistunutta ruutuun lähetystä oikealle kohdalle ja koiralle ei jäänyt epäselväksi, että se oli maailman paras juttu! Otin myös ruudusta seuraamisen ja Kassu juoksi ruudusta nopeasti ja tarkasti sivulleni seuraamaan.
Kauko-ohjaus kolmella vaihdolla onnistui hyvin. Vielä kun saisi aavistuksen varmemmaksi vaihdoissa, ettei takajalat liiku mihinkään.
Odinin treeneihin sisältyi merkin opettelua. Pentu tarjoaa ahkerasti merkkiä makupalan tai pallon toivossa. Odin on totaalinen pallohullu koira, joka jumittaa silmillään pallolle. Tähän on siis kiinnitettävä huomiota koulutuksessa.
Odinin kanssa treenattiin noutoa, perusasentoa, seuraamista imuttamalla ja maahan-istu kaukoja. Noudoissa pentu tuo kapulan vauhdilla jalkoihini, koska luovutusten treenaamisessa ollaan vielä alussa.
Odinin ruutu on hakusessa, mutta eiköhän se treenillä ja kärsivällisyydellä saada irtoamaan pois kyttäämästä ohjaajaa. Täytyy ottaa Odin mukaan ruutuharjoituksiin, jahka menen Kassun kanssa saman asian takia hakemaan oppia...
Molemmilla koirilla oli tänään hauskaa ja mieletön into tehdä töitä! :)

lauantai 18. toukokuuta 2013
Koepäivä takana!
Tänään olimme avoimessa luokassa Kaarinassa ja pelästyin jo pahinta, siis kakkostulosta, kun Kassu jäi seisomaan (mitä ihmettä??!!) liikkeestä maahanmenossa. Eli nolla tuli. Onneksi onnistuttiin muissa liikkeissä.
Tässä taas pisteitä:
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen taluttimetta 10
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Noutaminen 10
Kauko-ohjaus 9
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 10
Ja lopullinen tulos, suureksi yllätykseksi, 169p 1-tulos (3/11). Nyt treenit jatkuvat pienine hiomisineen kohti voittajaluokkaa. :)

perjantai 10. toukokuuta 2013
Eilen koiran ja ohjaajan päät pysyivät kasassa
Eilen kävin Kassun kanssa TOKO-kokeessa ja ajattelin, että Kassu on vain koira, se joko toimii tai se ei toimi. Koiran mielentila oli taas aivan väärillä radoilla, kun saavuimme koepaikalle, mutta onneksi se siitä tokeni. Miten koiran päässä voikin suhata miljoona eri asiaa sekunnin aikana?
Mutta tässä taas tuloksia:
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus10
Yht. 1-tulos 188p. 2.sija KP
Odin oli mukana kokeissa ja voi ei! En malta odottaa, että pikku-ukko kasvaa isoksi ja pääsen sen kanssa kokeisiin. Odin ei välittänyt muista koirista eikä ihmisistä, suhtautuen kuitenkin ihmisiin avoimesti. Se ei häiriintynyt ympäristöstä ja käyttäytyi tasapainoisesti, osaen rauhoittua. Pennulle oli tärkeintä näyttää oppimiaan juttuja lihapullan toivossa! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)